31.12.2005
Olkoon onni myötä alkavana vuonna 2006.

Kuvassa 8-vuotiaan kummipoikani öljyvärityö Saturnus ja Titan-kuu.
Aihe: Omat jutut
Kommentointi suljettu
30.12.2005

Aihe: Omat jutut
Kommentointi suljettu
29.12.2005
Kolmen viikon tauko alkoi kyllästymisestä leiskaan. Ja tiivistyi hiljaisuuteen. Leiska on vaihdettu ja alan puhua.
Hyvää loppuvuotta ja parempaa uutta kaikille!
Aihe: Omat jutut
Kommentointi suljettu
9.12.2005
Kulunut viikko on tähän asti ollut melko työteliäs. Eikä muutenkaan kovin hehkeä.
Inhottavin asia tapahtui maanantaina, kun kesäpaikan suurehko ulkorakennus paloi poroksi. Rakennukseen oli murtauduttu, samoin viereiseen mökkiin. Ulkorakennuksen mukana tuhoutui täysin talvisäilytyksessä ollut Sitruunani. Mökki ei vaurioitunut.
Kuvat kertovat olennaisen.
Sitruuna toukokuussa 2005…

…ja tulipalon jälkeen 6.12.2005.

Aihe: Omat jutut
Kommentointi suljettu
4.12.2005
Sauli Niinistön kampanjateemasta on jonkin verran tullut keskusteltua turuilla ja toreilla. Pääsääntöisesti kommentit ovat olleet myönteisiä. Teemaa on pidetty rohkeana avauksena. Fakta on, että olemme kaikki suomalaista työväkeä työntekijöistä työnantajiin. Ja työllä syntyy hyvinvointia. Vastakkainasettelun aika on ohi.
Aihe: Politiikka
Kommentointi suljettu
4.12.2005
Viikonloppu on sujunut mukavissa merkeissä. Seesteisenä infernaalisen viikon jälkeen. Kai sitä näin loppuvuonna tulee kehrättyä turhiakin patoutumia sisälleen. Loppuvuosi kun on jonkinmoista henkilökohtaisen tilinpäätöksen aikaa. Vuodenvaihteen lähetessä sitä alkaa aina miettiä, että mitä ehtooseen ehtineenä vuotena piti saada aikaiseksi. Pitäisi vaan tyytyväisenä todeta, että aika on rajallista. Vaikkakin sitä koko ajan valuu kellosta lisää.
Kevyt kerros lunta on suotu meille ja rinteeseen tekisi mieli. Laskettelu jäi aikoinaan abivuonna, kun myin vermeet pois. Laskettelin silloin suksilla muutaman vuoden ja tarkoituksena oli ostaa lauta tilalle. Sitten asia onkin jäänyt roikkumaan vuosikausiksi. Nyt ehkä suurin kynnyskysymys lautailun aloittamiseen on se, ettei kaveripiirissä ole ketään laskettelijaa. Yksin ei oikein höntsytä mennä mäkeen kompuroimaan. Tarvitaan vertaistukea.
Toinen adventti on jo pitkällä. Jouluun on kolme viikkoa. Tämän joulun toteutuksella on kaksi vaihtoehtoa. Molemmat ovat erilaisia kuin koskaan ennen. Kummassakin hyvät puolensa. Vaikeus valita.
Aihe: Omat jutut
Kommentointi suljettu
2.12.2005
Jokainen on varmasti tutkaillut kädestään elämän viivan tai sydämen viivan pituutta. Mutta pitikö katsoa vasemmasta vai oikeasta kädestä vai molemmista? Vastauksia voi etsiä MTV3 Internetin Helmestä, jossa Kuudes aisti -teemassa käsitellään kirologiaa. Lohduttava tieto on ainakin, että elämän viivan pituus ei korreloi elämän pituuden kanssa.
Aihe: Omat jutut
Kommentointi suljettu
1.12.2005
Tänään tunsin itseni hieman tyhmäksi. Kaivaessani autoa lumihangesta oli kännykkään tullut puhelu. Vilkaisin numeroa pikaisesti ja soitin takaisin. Puhelu meni jollekin puhelinkaupparatsulle. “Anteeksi, väärä numero”, tokaisin hetken pöllämystyneisyyden jälkeen.
Yleensä en outoihin numeroihin soittele takaisin juuri edellisen kaltaisia tapauksia välttääkseni. Enkä olisi nytkään soittanut, ellei numero olisi muistuttanut numeroa, josta oikeasti odotin puhelua.
Aihe: Omat jutut
Kommentointi suljettu
Samuli Kinnari / Satunnaisia havaintoja / Ylös